Otteluraportti 28.10.2021 Kokkolan Hermes vs TuTo Hockey

1.erä:

Ottelu saa jäätävän alun, kun Hermes pääsee 2-1-hyökkäykseen,ja Eemeli Takala tekee illan ensimmäisen maalin Erik Ahopellon esityöstä ja siirtää kotijoukkueen 1-0 johtoon 12 sekunnin pelin jälkeen. Ottelu jatkuu ryminällä ja 5 minuutin pelin jälkeen Hermeksen Arttu Heikkilä lähtee isoista ovista suihkuun, taklattuaan Joonas Larinmaan jään pintaan, minkä johdosta TuTo pääsee testaamaan ylivoimaansa. Turkulaiset pääsevät ylivoimansa aikana testaamaan Hermeksen maalin tolppien kestävyyttä, kun sekä Mikke Levo sekä Leevi Teissala kolistelevet rautoja. Kokkolaisten alivoima kestää kuitenkin TuTo:n 5 minuutin rynnistyksen. Ensimmäinen erä oli todellakin sitä kuuluisaa ”Suomen viihdyttävintä lätkää”.Tilanteita ja vauhtia riitti molemmissa päissä. Erän loppupuolella ajassa 16:41, Joonas Larinmaa tasoittaa tilanteeksi 1-1. Enempää maaleja ensimmäisessä erässä ei nähdä, joten erätauolle mennään tilanteessa 1-1.

2.erä:

Toinen erä alkaa varovaisissa merkeissä, ja kestää hyvän tovin ennen kuin kumpikaan saa pelinsä käyntiin. Erän ensimmäinen puolisko sujui tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet saivat pelinsä kulkemaan,kuitenkin Hermes hallitsi peliä ajoittain, mutta TuTo:n puolustus selvitti tilanteet kunnialla. Erän jälkimmäinenkin puolisko sujui erittäin tasaisissa merkeissä. Hermes pääsee vielä erän lopulla testaamaan ylivoimaansa,mutta turkulaisten alivoima kesti kotijoukkueen rynnistyksen. Erän ainoat tilastomerkinnät olivat Leevi Teissalan, Valtteri Meisaaren ja Oskari Lehtisen 2 minuutin rangaistukset.

3.erä:

Erä alkaa erittäin katkonaisissa merkeissä, ja kestää aikansa että joukkueet saavat pelistä kiinni. Ajassa 44:20 JHT:sta lainalla oleva Konsta Keteli onnistuu maalinteossa ja siirtää Hermeksen 2-1 johtoon. Esityön maalin tarjoilivat Erik Ahopelto sekä Juho Juvonen. Maalin jälkeen TuTo herää ja siirtää paineen kokkolalaisten maalille ja saa aikaan lukuisia vaarallisia tilanteita.Tosin ei Hermes täysin vastaatulijaksi jäänyt.Silläkin riitti tilanteita turkulaisten maalilla. Nelisen minuuttia myöhemmin Eemeli Takala ohjaa kiekon Tuomas Aallon selän taakse ja muuttaa tilanteeksi 3-1. Konsta Keteli ja Arttu Lausniemi saivat syöttöpisteet maalista.Erän puolessa välissä TuTo pääsee testaamaan ylivoimaansa, mutta Mestiksen heikoin ylivoima jää suutariksi jälleen kerran. Hetkeä myöhemmin Eemeli Takala rouhii kiekon maaliin ja viimeistelee hattutemppunsa ja vie kotijoukkueen 4-1 johtoon. Takalan maali on myös ottelun voittomaali.

Hermes palaa takaisin voittojen tielle turkulaisten kustannukselle. Joukkueen parhaimmistoa olivat tänään Eemeli Takala sekä ”lainamies” Konsta Keteli joka pelasi erittäin vakuuttavasti. Saattaa olla että Hermeksen toimistolla Juuso Riksman ja kumppanit varmasti tekevät kaikkensa että he saisivat Ketelin loppukaudeksi Kokkolaan. Hermes saa lauantaina vieraita Tampereelta, kun KOOVEE saapuu Kokkolaan.

TuTo:n ahdinko kasvaa kasvamistaan ja joukkueen tappioputki kasvoi jo viiden ottelun mittaiseksi. TuTo:lla on mahdollisuus palata voittojen tielle jo huomenna, kun se saa SaPKo:n vieraaksi Kupittaalle.

Julkaissut anttonentomi

Oon Anttosen Tomi. Ikää löytyy 30 vuotta. Kotoisin olen Salosta,mutta tällä hetkellä tukikohta löytyy Lahdesta Sydäntä lähellä urheilun puolelta ovat Mestis ja jääkiekko yleensäkin. Toki tulee seurattua muutakin sporttia,kuten pesäpalloa ja salibandya Muita mielenkiinnon kohteita ovat elokuvat,musiikki,dokumentit, podcastit ja monet muut asiat.

Jätä kommentti