1.erä:
Hermes aloittaa jälleen kerran ryminällä, kun 50 sekunnin pelin jälkeen Ässistä lainalla oleva Aleksi Matinmikko tekee Mestis-uransa avausmaalin ja siirtää kotijoukkueen 1-0 johtoon. Maalin jälkeen Hermes ottaa ottelun hallintaansa, kunnes Arttu Nevasaari lähtee jäähylle ja vieraat pääsivät testaamaan ylivoimaansa. Koko syksyn alivoimansa kanssa tuskaillut Hermes kuitenkin onnistuu tylsyttämään yhden tämän kauden parhaista ylivoimista. Jäähyn jälkeen Hermes ottaa hallinnan takaisin itselleen. KOOVEE saa kuitenkin erän edetessä kiinni pelisuunnitelmastaan ja onnistuu myös luomaan tilanteita Kristian Tammisen maalille. Juho Liuksiala pääsee tamperelaisista lähimmäs maalintekoa, mutta miehen ranne sivaltaa kiekon tolppaan. Erän lopulla Liuksiala saa paikattua tolppalaukauksensa, kun KOOVEE saa rangaistuslaukauksen ja mies pääsee vastakkain Tammisen kanssa ja tällä kertaa kiekko uppoaa maaliin ja ottelun tilanne tasoittuu 1-1.
2.erä:
Erä alkoi puolin ja toisin erittäin sekavissa merkeissä. Kiekko pomppi molempien lavoissa ja välillä joukkueet keskittyivät lähinnä purkukiekkoihin. Hermes sai kuitenkin aikaan parempia tilanteita, mutta Joona Valtonen piti kiekon ulkona maalistaan. Pelaajatkin saavat osansa kiekoista, kun ensin Hermeksen Samuel Kemppainen saa laukauksen suoraan nilkkaansa ja hetkeä myöhemmin KOOVEE:n Eemeli Mäki saa purkukiekon kasvoihinsa. Ajassa 31:50 alkaa kuitenkin tapahtua, kun ensin Hermes pääsee ylivoimalle ja Juuso Ketola onnistuu tuikkaamaan kiekon KOOVEE:n maaliin ja muuttaa tilanteen 2-1. Muutamaa minuuttia myöhemmin Erik Ahopelto onnistui puolestaan ohjaamaan kiekon tamperelaisten maaliin ja muutti tilanteen jo 3-1. Näistä lukemista mentiin myös erätauolle.
3.erä:
KOOVEE tuli viimeiseen erään erittäin reippaalla jalalla, ja jopa hallitsi erän ensi hetkiä ajoittain. Ajassa 45:24 Hermeksen kultakypärä Eemeli Takala onnistui maalinteossa ja teki jo kauden seitsemännen maalinsa ja siirsi kotijoukkueen jo 4-1 johtoon. KOOVEE ei kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoi paikkojen luomista. Tamperelaisten epäonneksi Kristian Tamminen oli kuitenkin erittäin hyvässä torjuntavireessä ja piti kiekon poissa maalistaan. Erik Ahopelto iskee illan toisensa tyhjään maaliin alivoimalla, kun KOOVEE yritti kavennusmaalia ilman maalivahtia. KOOVEE saakin kavennettua pelin 5-2 hetkeä myöhemmin, kun Jeremi Vehmas laukoo kauden ensimmäisellä maalillaan kiekon Hermeksen maalin kattoon. Esityön maaliin tarjosivat kultakypärä Liuksiala sekä loistavaa syksä pelaava Jani Nyman. KOOVEE pääsi testaamaan ylivoimaansa oikein urakalla, kun kokkolalaiset lähtivät kilpaa miettimään syntejään. Hermeksen alivoima ja Kristian Tamminen kuitenki selvittivät ylivoimat kunnialla ja tilanne pysyy 5-2 ottelun loppuun asti.
Hermes ottaa toisen voittonsa putkeen ja jatkaa viime aikojen hyviä esityksiiän. Hermes matkaa ensi perjantaina Rovaniemelle RoKi:n vieraaksi ja pyrkii pitämään hyvän pelifiiliksen hengissä.
KOOVEE:n ailahteleva alkukausi jatkuu ja joukkue kärsii toisen peräkkäisen tappionsa. Ensi perjantaina KOOVEE saa IPK:n vieraakseen ja lauantaina matkaa Vantaalle K-Vantaan vieraaksi.
Illan muut ottelut:
FPS-SaPKo 4-0
Hokki- KeuPa HT 7-2
Kiekko-Espoo-JoKP 4-2
Peliitat- RoKi 4-3 ja.