Imatran Ketterä – RoKi
Imatran torstai-illassa Mestiksen kärkijoukkue Ketterä saa vieraakseen tiistaina Joensuun Kiekko-Pojat lukemin 2-4 kaataneen RoKin, joka vuorostaan majailee sarjataulukossa sijalla 7. Ketterä lähtee vuoden ensimmäiseen otteluunsa peräti viiden ottelun voittoputkessa.RoKi purjehtii neljän ottelun voittoputkessa. Erikoistilannepelaaminen on jälleen kerran isossa roolissa, kun rovaniemeläisten alivoima saa vastaansa Mestiksen tehokkaimman ylivoiman (Ketterä YV-%/33,33%). RoKin pitää välttää tiistain ottelun jäähysumaa, vaikka tiistaina se onnistuikin tylsyttämään Kiekko-Poikien ylivoiman kerta toisensa jälkeen. Joukkueiden kultakypäriä kantavat Ketterältä koko Mestiksen pistepörssiä johtava syöttökone Henry Karjalainen (8+29) ja vierailta tiistaina hattutempun viimeistellyt Batyrlan Muratov (13+15).
Kotijoukkueen kokoonpanossa ei suurempia muutoksia ole. Einari Luhanka palaa kokoonpanoon lainareissultaa Helsingin IFK:sta ja Severi Auvinen palaa tolppien väliin.
Rovaniemeläisten kokoonpanon ainoa muutos tiistain Joensuun visiittiin verrattuna on SapKo:sta lainalla olevan Rolle Huttusen nousu kokoonpanoon tiistaina loukkaantuneen Tommi Ronkaisen tilalle.
TUTO Hockey – Heinolan Peliitat
Illan toisessa ottelussa sarjataulukossa sijalla 12. majaileva TUTO saa Kupittaalle vieraakseen sijalla 13. operoivan Heinolan Peliitat. Molemmat joukkueet kaipaavat kipeästi lisäpisteitä, jos halajavat taistella paikoista kevään pudotuspeleissä ja samalla välttää karsinta-sarjan kauden päätteeksi. Molemmat joukkueet ovat voittaneet viimeisestä viidestä ottelustaan kolme. TUTO:n alivoima (76,79%), pääsee todelliseen testiin, kun se saa vastaansa Mestiksen toiseksi tehokkaimman ylivoiman (25,53%). Illan ottelussa kultaisia kypäriä kantavat TUTO:n Mikke Levo (7+11) ja Peliittojen puolelta Juuso Heikkilä (12+10).
Kotijoukkeen kokoonpanosta sivussa ovat Oskari Kalajanniska sekä Leevi Teissala. Jere Huhtamaa puolestaan tekee paluun kokoonpanoon. Maalilla illan ottelussa operoi Tuomas Aalto.
Vieraiden kokoonpanosta löytyy muutamia muutoksia viime viikkoon. Onni Käyhkö tekee illan ottelussa Mestis-debyyttinsä. Konsta Hirvonen, Jerkko Rämö ja Leevi Tukiainen ovat sivussa kokoonpanosta. Kokoonpanoon palaavat Leo Ring ja Aleksi Ek. Maalilla kiekkoja pysäyttelee tuttuun tapaan Oskari Parviainen.