Hokki – FPS
Eilen tyylipuhtaan 0-5 voiton Kokkolan Hermeksestä ottava ja sarjataulukon sijalla 5. majaileva Kajaanin Hokki saa vieraita Forssasta, kun eilen Peliitoilta 2-5 tappion kärsinyt ja 2.sijalla operoiva FPS saapuu Kajaanin jäähalliin. Joukkueet ovat voittaneet viimeisistä viidestä ottelustaan ainoastaan kaksi ottelua, joten tason nostoa on lupa odottaa molemmilta osapuolilta. Molemmat joukkueet ovat tuskailleet erikoistilanteidensa kanssa tällä kaudella. Varsinkin alivoima on ollut varsinainen murheenkryyni FPS:llä (AV%/68,93). Joukkueiden kultakypäriä kantavat eilen koko Mestiksen pistepörssin sijalle 2. noussut Hokin Oskari Siiki (17+18) ja forssalaisilta Karri Forsblom (8+23).
Kotijoukkue lähtee illan otteluun vajaamiehisenä kolmen hyökkäysketjun turvin. Sivussa kokoonpanosta ovat Eetu-Santeri Koivunen, Tuomas Komulainen sekä Jesse Niskanen. Kajaanilaisten maalilla jatkaa eilen nollapelin pelannut Patrik Koivisto.
Vieraiden kokoonpanosta sivussa on Veikka Kärjä. Kärjän tilalla illan kokoonpanoon nousee HPK-laina Santtu Hakanen. Maalilla aloittaa eilen luukkua avannut Eetu Nieminen.
K-Vantaa – KOOVEE
Eilen pisteet Turusta hakenut ja sarjataulukon sijalle 9. noussut Kiekko-Vantaa saa vieraakseen sarjajumbo KOOVEE:n. K-Vantaa lähtee otteluun suosikkina,sillä se on voittanut viimeistä kymmenestä ottelustaa peräti kahdeksan, kun taas KOOVEE on voittanut viimeistä kymmestä ottelusta neljä. Vieraiden erikoistilanteiden pelaamisen täytyy olla parhaimmillaan illan ottelussa, sillä K-Vantaan ylivoima on koko Mestiksen neljänneksi parasta (YV%/24,76) ja sen alivoima on ollut tällä kaudella koko sarjan armottominta (AV%/86,36%). Joukkueiden kultakypäriä ottelussa kantavat Kiekko-Vantaan Joni Piipponen (14+11) ja KOOVEE:n Jani Nyman (13+9).
Kotijoukkueen kokoonpanossa ei ole tehty mitään muutoksia eilisen TUTO-ottelun jäljiltä. Maalilla jatkaa Samuli Tervo.
Vieraiden kokoonpanoon paluun tekevät Tomi Iso-Mustajärvi, Perttu Aho sekä Aleksi Ojala. Kokoonpanosta sivussa ovat Valtteri Välimäki, Adam Wolin sekä Jakub Kos. Verneri Virtanen löytyy maalitolppien välistä.
Peliitat – TUTO Hockey
Heinolan betonissa eilen FPS:n 2-5 voittanut ja sarjataulukossa sijalta 12. löytyvä Heinolan Peliitat saa vieraakseen eilen 2-3 Kiekko-Vantaalle kotonaan hävinneen ja sijalta 13. löytyvän TUTO Hockeyn. Molemmat joukkueista lähtevät parantamaan peliään eiliseltä, ja varsinkin vieraiden peli oli eilisessä ottelussa todella huolimatonta ja syötöt pomppivat kaikkialle muualle kuin omien lapoihin. Vieraiden alivoima joutuu myös todelliseen testiin sillä Peliittojen ylivoima on ollut tällä kaudella koko Mestiksen toiseksi tehokkainta (YV%/27,27%). Joukkueiden kultakypäriä kantavat eilen 0+3 tehot taiteillut ja tulokkaiden pistepörssiä dominoiva Peliittojen Juuso Heikkilä (13+15) ja TUTO:n kultaista kypärää kantaa Mikke Levo (7+14).
Isäntien kokoonpanon ainoa muutos eiliseen Forssan otteluun on kokoonpanoon nouseva ja Mestis-debyyttinsä tekevä Atte Peltonen, joka ottaa Ilmari Pieviläisen paikan 2.ketjun oikealla laidalla. Oskari Parviainen jatkaa maalilla.
Turkulaisten kokoonpanosta sivussa ovat eilisen ottelun jäljiltä Kristian Tuohilampi ja Juho Virtanen, jotka liittyvät jo entuudestaan sairastuvalla olleiden Oskari Kalajanniskan ja Tino Sirenin seuraan. Rasmus Kiik ja Niclas Karjalainen nousevat kokoonpanoon. Jere Huhtamaa jatkaa maalillla.